Onko talosi edellisestä kattoremontista jo yli 30 vuotta?
Ovatko katon kiinnitykset, rännit ja läpiviennit varmasti kunnossa?
Näkyykö katolla tai julkisivussa kasvustoa tai tuoksuuko joku paikka kostealle?
Palvelut
Vesi tekee nopeasti tuhoa päästessään välipohjaan, peltien tai vaikkapa ikkunalautojen alle.
Katon korjaus Kemiönsaarellasekä lähialueilla (Varsinais-Suomi ja Uusimaa).
Ajoissa teetetty remontti tulee aina selvästi halvemmaksi kuin jo syntyneiden vahinkojen korjaaminen.
Kattoukko korjaa kattoja ja julkisivuja Kemiönsaarellasekä lähialueilla (Varsinais-Suomi ja Uusimaa). Samalla luonnistuvat myös muut rakennusalan työt. Asioit alusta loppuun saman miehen kanssa ja et maksa muusta kuin tehdystä rakennustyöstä.
Hankimme puolestasi sovitut tarvikkeet tai haet ne itse yhdessä tehdyn suunnitelman mukaan. Tarvittavat työkalut ja mm. vakuutukset kuuluvat itsestään selvästi palveluumme.
Muistathan, että kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetystä työstä saat kotitalousvähennystä2 250 euroa. Vähennys lasketaan henkilöä kohden eli kahden hengen taloudessa vähennys on yhteensä 4 500 euroa vuodessa.